Erityisellä tarkastuksella voidaan hankkia selvitystä yhtiössä tapahtuneista väärinkäytöksistä, joiden perusteella osakkeenomistaja voi nostaa vahingonkorvauskanteen yhtiön johtoa, enemmistöosakkaita tai tilintarkastajaa vastaan.
Erityinen tarkastus on osakeyhtiölaissa säädetty vähemmistöosakkeenomistajan suojaksi tarkoitettu menetelmä. Erityisellä tarkastuksella ei voida ratkaista osakkeenomistajien välisiä riitoja tai osakassopimukseen liittyviä erimielisyyksiä, vaan ne tulee selvittää yksityisoikeudellisina riita-asioina. Erityisellä tarkastuksella ei voida myöskään selvittää, onko yhtiökokouksen päätökset pätemättömiä, vaan mahdollinen pätemättömyysepäily tulisi saattaa tuomioistuimen arvioitavaksi.
Erityisen tarkastuksen järjestämistä tulee ensin ehdottaa yhtiökokouksessa, minkä jälkeen erityisen tarkastuksen toimittamista voi hakea aluehallintovirastolta, mikäli osakkeenomistajien enemmistö on kieltäytynyt tarkastuksen järjestämisestä. Erityisellä tarkastuksella saadaan ulkopuolisen ja riippumattoman tahon näkemys tarkastuksen kohteena olevista tapahtumista.
Tarkastuksen järjestäminen edellyttää painavia syitä
Aluehallintoviraston on suostuttava hakemukseen erityisen tarkastuksen toimittamiseksi, jos tarkastuksen toimittamiseen on painavia syitä. Painavien syiden olemassaoloa arvioidaan yleensä tarkoituksenmukaisuuteen liittyvän kriteerin, väärinkäytösten vakavuuden ja taloudellisen merkityksen kriteerin ja näyttöön liittyvän kriteerin avulla.
Erityisen tarkastuksen tarkoituksenmukaisuus edellyttää, että juuri erityinen tarkastus on kyseisessä tilanteessa tarkoituksenmukainen keino saada selville, onko yhtiössä tapahtunut epäiltyjä väärinkäytöksiä. Mikäli asiat ovat selvitettävissä jollain muulla keinolla kuin erityisellä tarkastuksella, ei kyse yleensä ole säännöksen tarkoittamasta painavasta syystä. Osakkeenomistaja voi saada tietoa myös yhtiön toiminnasta esim. kyselyoikeuttaan käyttämällä.
Väärinkäytösten vakavuuden osalta on arvioitava, miten merkittäviä vähemmistöosakkeenomistajan oikeussuojaan vaikuttavat epäillyt väärinkäytökset ovat. Lainsäätäjän tarkoituksena ei ole ollut antaa oikeussuojaa vähäisiä oikeudenloukkauksia kohtaan. Epäillyn väärinkäytöksen tulee olla myös taloudellisesti merkittävä.
Tarkoituksenmukaisuuden, vakavuuden ja taloudellisen merkityksellisyyden lisäksi edellytetään, että erityisen tarkastuksen hakija esittää edes jonkinlaista näyttöä niistä epäillyistä väärinkäytöistä, joita hän haluaa selvitettävän erityisellä tarkastuksella.
Erityinen tarkastus voi toimia myös painostuskeinona yhtiön johtoa kohtaan, sillä jo uhka erityisen tarkastuksen toimittamisesta voi edesauttaa osakkeenomistajaa toivottuihin tavoitteisiin pääsemistä ilman, että erityistä tarkastusta lopulta edes järjestetään.
Erityisen tarkastuksen vastustaminen voi olla yhtiön itsensä intresseissä, sillä erityisen tarkastuksen kustannuksista vastaa yhtiö. Kustannusten lisäksi erityinen tarkastus kuluttaa yhtiön, sen johdon ja mahdollisesti muun henkilökunnan aikaa ja henkisiä voimavaroja.
AASA-LAWn henkilökunnalla on kokemusta osakkeenomistajien ja yhtiön välisistä riitatilanteista; näihin liittyviä toimeksiantoja ovat hoitaneet Simo Ellilä ja Mari Rouhiainen.